Accoya | Ankkapuisto Vantaa
Urakoitsija: VRJ Etelä-Suomi
Vantaan Ankkapuisto Vantaan Ankkapuistossa (ent. keskuspuisto) syksyllä 2016 alkaneissa kunnostustöissä ruopattiin puiston lammet, uusittiin Rekolanojan ylittävät neljä siltaa, sekä tehtiin maisemanhoitotöitä. Puistoon halutiin kestävät, tikkuuntumattomat ja mahdollisimman huoltovapaat sillankaiteet. Helsingin rakennuskohteista saatujen hyvien kokemusten perusteella valittiin Vantaallekin siltoihin kestävät Accoya-kaiteet. Koska Accoyalla on joutsenmerkki, se sopii hyvin ekoloogisuutensakin vuoksi Ankkapuistoon, joka on yksi Vantaan kestävän ympäristörakentamisen (KESY) pilottikohteista. Puistoon on toteutettu ratkaisuja joiden rakentamisesta syntyviä päästöjä tarkastellaan sekä kustannus- että resurssivaatimusten puitteissa. Ankkapuisto on Vantaan Helmi.
Korson Ankkapuiston kunnostustöitä jatkettiin loppukesästä – alkusyksystä 2019 rakentamalla lammen rannalle puuterassi, jonka materiaaliksi valikoitui jo hyväksi todettu Accoya. Terassin kantavat rakenteet ovat myös Accoyaa, sillä Accoya kestää vähintään 25 vuotta maanvastaisissa rakenteissa. Accoya ei vaadi pintakäsittelyä, ja tässäkin kohteessa sahatavaraa käytettiin sellaisenaan. Terassin ja penkkien pintalaudatt höylättiin 19 x 195 mm laudoiksi.




