Maailman parhaat maatiilet

Olemme tanskalaisen tiilitukun Steffen Stenin virallinen edustaja Suomessa. Tukkumme kautta saatte maailman laadukkaimmat poltetusta savesta valmistetut maatiilet eli keraamiset pihatiilet.

Valikoimassa on saksalaisia Hagemaisterin ja ABCKlinkergroupen maatiiliä,  kulmat kauniisti pyöristettyjä vintagetiiliä sekä Italialaisia piha- ja astinkiviä. Maatiilet / pihatiilet sopivat niin urbaaniin rakennettuun kaupunkiympäristöön kuin pihoille, puistoihin ja puutarhoihin.

Suunnittelija pääsee vaikuttamaan ladontakuvioinnin lisäksi itse tiilen kokoon, muotoon ja väriin.  Tarjoamme myös ainutlaatuista hiilipolttoa maatiiliin, jolla luodaan ainutkertaisia uniikkeja sävyjä.  Laajasta varastovalikoimasta löytyy useita eri sävyjä, joita voi sekoittaa keskenään, jotta voidaan toteuttaa mielenkiintoista ja elävää maanpinta-arkkitehtuuria.

varikas maatiili ladonta

Mitä, miksi ja milloin

Maatiili eli keraaminen pihatiili on luonnon omista raaka-aineista polttamalla valmistettu kova ja kestävä maakatemateriaali. Polttaessa savi ”sintraantuu” eli sulaa yhteen, yhdeksi ainoaksi kiinteäksi, keraamiseksi kappaleeksi. Mitä laadukkaampaa savi on, sitä kovempi ja kestävämpi tiilestä tulee.

Maatiili on ympäristöystävällinen, 100 % myrkytön ja kestävän kehityksen mukainen valinta. Maatiilet eivät sisällä mitään ilmaan haihtuvia tai maahan liukenevia vaarallisia aineita.

Maatiiliä käytetään, kun halutaan saavuttaa vaihtelevia ja mielenkiintoisia, esteettisiä ympäristöjä, joissa ihmiset viihtyvät sekä voivat hyvin. Maatiilissä yhdistyvät kauniit ja kestävät värit sekä erinomainen kulutuskestävyys.

Kaunis ja kestävä maatiili

Kestävä maatiili tehdään parhaasta savesta

Maailman parhaat maatiilet (eli keraamiet pihatiilet) tulevat Pohjois-Saksasta, Hagemeisterin ja ABCKlinkergroupen tiilitehtailta, koska savilaatu näillä seuduilla on ensiluokkaista. Viimeisen jääkauden sulamisvedet kuljettivat parhaat mineraalipitoiset aineet Jyllannin niemimaan etelä osiin ja Pohjois-Saksaan. Tästä savilaadusta valmistetut maatiilet ovat erittäin kovia ja kestäviä.  Leikkuupinta (lape) on aina karhea, jolloin tiilet eivät ole liukkaita. Saksalaiset maatiilet kestävät erinomaisesti vaihtuvia sääolosuhteita. Erityisen hyvin ne kestävät ”pakastaa – sulaa -  pakastaa” sykliä, sillä vesi ei pääse tiilen sisään niitä rikkomaan jäätyessään eli toisin sanoen vedenimukyky on alhainen 1,5 -3 %.

Novenberg etusivu ekologisten rakennustarvikkeiden ja sisustusmateriaalien maahantuoja

Design, edustavuus ja toimivuus

Maatiiliä ( eli keraamisia pihatiiliä) käytetään, kun halutaan luoda suunniteltua ja arvokasta kaupunkiympäristöä ja laadukasta maisemointia. Maatiilissä yhdistyvät sekä design, edustavuus, toimivuus ja kestävyys. Maatiilillä on helppo suunnitella näyttäviä ja mielenkiintoisia kokonaisuuksia, joissa tiilien värit, ladonta tai jopa koot vaihtelevat. Maatiilet sopivat sekä kävelyalueille, pihoihin ja puutarhoihin, autokatoksiin, liikenteen jakajiin sekä ajoteille. Maatiilet kestävät jopa rekkaliikenteen, kun paksuus on 70 mm.

Maatiilistä voidaan rakentaa myös mielenkiintoisia muotoja, korokkeita ja istuimia ja näin voidaan tuoda vaihtelua katu- ja viherrakentamiseen. Samaan projektiin voidaan sekoittaa useampaa väriä/mallia*.

  (* Olethan meihin yhteydessä ennen suunnittelua).

Pakkasta kestävä maatiili ei ole liukas

Luonnolliset värit

Maatiiliä ei ole värjätty eikä niihin käytetä mitään kemikaaleja, ne ovat 100 % luonnon tuotteita.  Saven oma luonnollinen väri vaikuttaa maatiilen lopulliseen väriin sekä käytetty polttotekniikka, mm. lämpö ja hapensäätely. Luonnolliset värit ovat vaalean keltaisesta okran keltaiseen, beigen ja harmaan eri sävyt, ruskean eri sävyt, punaisen eri sävyt sekä musta.

Hagemeisterin ja ABCKlinkerin maatiilien värit poikkeavat toisistaan, koska tehtaat sijaitsevat eri savenottopaikkojen lähellä. Vakiovärejä/malleja on yhteensä noin 16 ja lisäksi on erikseen tilattavia projektimyyntivärejä.

IMG_6163

Hiilipoltolla uniikkeja värivivahteita

Ainutlaatuinen hiilipoltto on saksalaisten maatiilien erikoisuus. Hiilipoltossa polttouunissa olevien tiilien päälle ripotellaan palavaa hiiltä tai turvetta, joka tekee värillisen erikoisefektin maatiilien pintaan. Värit palavat maatiiliin pysyvästi. Näitä loistavia, leimuavia ja mielenkiintoisia efektivärejä ei voi millään muulla tavalla jäljitellä. Jokainen hiilipoltettu maatiili on uniikki. Polton jälkeen efektiväriset maatiilet lajitellaan tasaisesti kaikkiin tiililavoihin, jotta ladontaan tulee sinne tänne näitä uniikkeja väritiiliä korostamaan ladonnan kauneutta.

Laadukas maatiili ei ole liukas talvellakaan.

Maatiili eli pihatiili kestää suoloja ja jopa happoja

Poltettu keramiinen pihatiili (maatiili) on betonitiiltä kestävämpää. Sen värit eivät haalistu eivätkä tiilet hierry tai naarmuunnu helposti lisäksi ne kestävät myös kolhuja. Jos maatiili halkaistaan tai leikataan, se on myös sisältä täysin saman värinen kuin pinnaltansa.

Maatiili kestää pakkasta, maantiesuolaa ja jopa happoja. Rakennustarvikkeeksi maatiilellä on erinomaisen pitkä elinkaari ja se sopii käyttönsä jälkeen vielä kierrätettäväksi mm. restaurointirakentamiseen ja teiden täyttöön sekä maanparannusaineeksi.

Hiilipolttoiset Hagemaisterin maatiilet ovat elävän näköistä katukivetystä. Neljällä eri sävyisellä tiilellä on luotu vaihteleva ja mielenkiintoinen kuvio aluelle.

Maatiili on kestävän rakentamisen valinta (KeSy)

Kestävän kehityksen mukaisen (KeSy) tuote -ja materiaalisuunnittelun periaatteiden mukaisesti maatiilistä löytyvät kaikki keskeiset periaatteet; materiaali- ja energiatehokkuus, kierrätettävyys, käyttöiän optimointi, korjattavuus ja ympäristölle haitallisten aineiden käytön minimointi.

Maatiilien tuotannossa ympäristönäkökohdat on huomoitu hyvin: valmistus tapahtuu lähellä saven nostopaikkaa, jotta ylimääräisiltä kuljetuksilta vältyttäisiin. Polttouunit lämpeävät maakaasulla ja ekosähköllä ja hukkalämpö käytetään maatiilien kuivatusprosessissa. Maatiilien pakkaukseen käytetään mahdollisimman vähän materiaalia ja tiililavat ovat joko kierrätettäviä tai ne sopivat suoraan poltettavaksi energiajakeessa. Maatiilistä ei liukene eikä haihdu ympäristöön mitään aineita. Pitkän elinkaaren vuoksi maatiili on ympäristöystävällinen ja huoltovapaa valinta, joka kestää satoja vuosia, ja on vielä käyttönsä jälkeen kierrätettävissä.

image_00064

Vakiomallit ja projektituotteet yleisesti

Vakiomalliset maatiilet ovat paksuudeltaan 40 -52 mm. Minimitilaus määrä on yksi lava. Toimitusaika noin 10 päivää. (Varmista saatavuus kuitenkin ensin meiltä, varastotilanne voi vaihdella, vakiomalleja on keskimääräisesti saatavilla 1-200 m2*).

Muut kuin vakiokoot valmistetaan AINA suoraan projektiinne, jolloin suunnittelijalla on mahdollisuus vaikuttaa mm. kokoon tietyin rajoittein.  Kysy aina meiltä, mitä voi tehdä ennen suunnittelua! Minimitilausmäärät vaihtelevat tehtaan mukaan 10 000 - 30 000 kpl. Toimitusaika vaihtelee sesongin mukaan 2-3 kk ylöspäin.

*Annamme mielellämme lisätietoja kaikkeen suunnitteluun liittyvissä asioissa sekä vakiomallien tilauksissa. Olkaa meihin yhteydessä mielellään jo lähtötilanteessa sujuvan suunnittelun toteutumiseksi.

Vakiomallien standardikoot näet täältä >

kvartet-vikroria

Varastomallit kävelyalueelle, muut koot tilaustuotteita

Vakio/varastomalliset maatiilet sopivat kävelyalueille, pihoihin ja puistoihin, ja ne ovat 40 -52 mm korkeita. Tukkumme varastosta löytyviä vakiotiilimalleja saa useita eri värejä/malleja sekä hiilipoltolla että ilman. Samaan tilaukseen voidaan valita useita eri värejä** , jolloin hyvin yksilölliset ja värikkäät designit ovat mahdollisia. Maatiilistä voidaan toteuttaa vaikka itämainen matto kuvioinnilla. (** min. 1 lava kutankin)

Vakiomallien standardikoot näet täältä >

Projektimyyntituotteita ovat AINA maatiilet, joiden paksuus on >52 mm. Nämä maatiilet sopivat pysäköintialueille, ajoteille ja jopa raskaalle liikenteelle. Suunnittelijalla on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Toimitusaika ja minimitilausmäärä on huomioitava:
ABCKlinkerin minitilaus on 10 000 kpl ja Hagemeisterin minimitilaus on 30 000 kpl. Toimitusaika vaihtelee sesongin mukaan 8 viikosta ylöspäin. Toimitusaika vahvistetaan tilauksen yhteydessä.

Olkaa meihin yhteydessä ennen suunnittelun aloittamista!

Vintage-ruskeankirjava

Vintage eli antiikkimaatiilet

Vintagemaatiilet, eli keraamiset poltetut antiikkikäsitellyt pihatiilet löytyvät 12 eri värisävyssä /sekoituksessa. Nämä keraamiset pihatiilet ovat tehty perinteisesti aivan samoin kuin muutkin pihatiilet, mutta ovat polton jälkeen pyöritetty erikseen rummussa, jotta kulmat ovat kuluneet pehmeiksi antiikkisen ilmeen aikaansaamiseksi. Nämä viehättävät ja nostalgiset vintagemaatiilet ovat laadukkaita ja pakkasenkestäviä ja kosteuden imukyky on noin 2 - 6 %.

Katso värit:
https://www.teglklinker.dk/vintage-serien/

Vintagemaatiilien vakiokoko on 200 x 60 x 50 mm. (Projektimyyntituotteina saatavissa myös 65 ja 80 mm korkeina. Minimitilaus 1000 m2.)

Vakiomallien standardikoot näet täältä >

Tuotannossa oleviin väreihin voi tutustua tiilitukun Steffen Stenin sivuilla. Suosittelemme katsomaan sekä tuotteet että projektit, koska maatiilen luonnollista väriä on vaikea hahmottaa valokuvasta. Valokuvassa maatiilen väriin vaikuttaa valon määrä ja kulma sekä ilmankosteus, jne.

www.teglklinker.dk/belaegningsklinker

Showroomillamme Helsingin Vallilassa on malleja, joita voi tulla katsomaan, vaikka toimistomme ei olisikaan auki. Lisätietoja aineistot sivultamme mm. vakio/varastomallisista maatiilistä, väreistä ja mitoista sekä projektimyyntituotteista.

Vaatteet ja trendit muuttuvat, mutta korkealaatuinen tiili kestää vuosisatojen ajan.