Accoya-hiekkalaatikko | Franzeninpuisto Helsinki




Myrkyttömästä Accoya-puusta valmistetut ihastuttavat hiekkalaatikot esittävät Torkkelinmäen kortteleita. Taiteiljija Erika Kallasmaan kädenjälki näkyy Franzenian puistossa, Helsingin Kallion-kaupunginosassa hauskoissa hiekkalaatikoissa ja asfalttimaalauksessa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö Torkkelinmäellä innoitti suunnittelijoita. Suunnittelusta vastannut maisema-arkkitehti Marja Mikkola teki yhteistyötä Museoviraston asiantuntijoiden kanssa, ideoita haettiin myös Torkkelinpuiston vanhoista luonnoksista. Straran toteuttama remontti valmistui 2015 ja asukkaat ovat kiitelleet lopputulosta onnistuneeksi. Myrkytön Acccoya-puu sopii ihanteellisesti kaikkiin lasten leikki- ja ulkoilualueisiin myrkyttömyytensä ja tikkuuntumattomuutensa vuoksi. Accoya kestää myös käsittelemättömänä jopa 50 vuotta, mikä on veronmaksajien kannalta todella iloinen asia. Accoya- puuta voidaan käsitella tavallisilla pintakäsittelyaineilla, kuten näissä hiekkalaatikoissakin on tehty. Puuosat on käsitelty myrkyttömällä värillisellä pellavapohjaisella puuöljyllä. Accoya:n etu muihin tavallisiin puihin on myös se, että pintakäsittelyaineet pysyvät siinä 2-3 x kauemmin kuin tavallisessa puumateriaalissa, joka elää enemmän ja sisältää mm. pihkaa.

 

https://www.hel.fi/uutiset/fi/stara/historiallisen-franzenian-pihasta-tuli-leikkikeidas